Kesään kuuluu tietysti paljon hyvää musiikkia, hyviä levyostoksia, mutta myös elävää live-musiikkia, eri artisteja sekä bändejä. Näin on ainakin minulla, enkä varmasti ole ainoa-festareilla kun tunnetusti kävijöitä riittää. Tänä vuonna ostin liput kahteen enemmän tai vähemmän isoille festareille. Ensimmäisenä Suomipop-Festivaali 12.7 ja toinen on Pori jazz 17.7.
Suomipop-festarit järjestettiin jo edellisten vuosien tapaan Jyväskylässä. Suomipop on siitä mukava kaupunkifestivaali, että se soveltuu kaikenikäisille musiikin ystäville. Hyvä puolia tuossa kaupunkitapahtumassa on myös se alueen koko, joka ei ole Ruissalon luokkaa vaan paljon pienempi. Liikkuminenkin on kaikille helpompaa, kun ei tarvitse seistä jatkuvasti ruuhkassa tai hitaasti etenevissä jonoissa. Kaikinpuolin erittäin hyvin järjestelty festivaalialue. Lauantai 12.7-sitä päivää olin odottanut alkuvuodesta lähtien ja kun tein varmistavan päätöksen lähteä Jyväskylään Suomipoppiin, ostin liput ja sitten saikin luvan kanssa odottaa. Aina jossain vaiheessa odotus palkitaan ja niin tietysti tässäkin.
Ensinnäkin kaikki päivän aikana esiintyvät artistit ja bändit olivat minun mieleen.
Päivän ohjelmassa olivat muun muassa Pariisin Kevät, Jukka Poika, Apulanta ja Eppu Normaali.
Juhlat Lutakonaukiolla lauantaina avasi Pariisin Kevät, jonka keikkaa olin odottanut kovasti ja kyllä se oli hyvä keikka, täytti ne ennakko-odotukset. Voin uskoa, että festivaalipäivän avaaminen on haastavaa, mutta siitä huolimatta säröiset sähkökitarat soivat upeasti kaijutettuina ja Arto Tuunela veti tyylillään komeasti korkealta ja kovaa. Varsinkin bändin uusimman, Jossain on tie ulos (2013)
levyn kappaleita livenä odotin paljon ja niitä kuultiin. Uuden materiaalin lisäksi bändi soitti tietysti tunnetuimmat hittinsä kuten Tämän kylän poikii, Kesäyö ja Pikku huopalahti. Viimeksi mainittu oli radiohitti bändin alkuaikoina. Alunperin Pariisin Kevät piti olla bändi, joka ei keikkaile koskaan, mutta suuren suosion myötä toisin kävi. Hyvä, että keikkailee tällainen Indie/Pop-bändi ansaitsee tulla kuuluksi myös livenä.
Toinen keikka jota kovasti odotin ja halusin nähdä on Jukka Poika. Keikka alkaa varoittamatta, kun Sound Explosion-band alkaa soittaa tuttuja hittejä potpurina ja aikansa soiteltuaan lavan edusta täyttyy äärirajoille asti. Tuo aika, jonka odotimme Jukka Poikaa lavalle oli oikeasti ehkä 10 minuuttia, mutta se tuntui vielä pidemmältä. Vihdoin hän astelee lavalle ja keikka voi alkaa kappaleella Kylmästä lämpimään. Yleisö on heti täysillä mukana ja rento reggaemusiikki täyttää alueen, aurinko paistaa ja tunnelma on hyvä. Jukka Poika esitti keikalla kaikki isot hitit. Esimerkiksi Silkkii, Älä tyri nyt ja Siideribissis. Myös uusi Brand New Ihanuus kuultiin, olisin kuitenkin halunnut kuulla yhden Vain Elämää- ohjelman viime kauden Jukka Pojan vedoista. Tällainen biisi olisi voinut olla vaikka Maaritin Jäätelökesä , josta Jukka Poika teki oman reggae-version. Siinä olisi ollut täydellistä tasoa oleva lopetus keikalle. Ei silti huono ollenkaan. Lauantai iltana esiintyi vielä Kolmas Nainen, joka soitti kaikki hitit, mutta pari uutta kappalettakin oli mahtunut mukaan settiin. - Pauli Hanhiniemi, hauska mies!
Päivän päätteeksi soittaa oman keikkansa vielä Eppu Normaali, bändi, jonka fani olen ollut lapsesta asti. Hyvin he soittivat, tottakai. Hittejä kuultiin ja niitä vähemmän tunnettuja, niitä oli ehkä pari liikaa. Martti Syrjä hyppi lavalla paljon. Vaan kyllä Eput on hyviä. - Eput on rautaa!
Kaikinpuolin hieno päivä Jyväskylässä Suomipop-Festivaaleilla.
Pariisin Kevät : Pikku Huopalahti
Jukka Poika : Viestii
Eppu Normaali : Vuonna 85
Pori Jazziin ostin liput hyvissä ajoin jo alkuvuodesta maaliskuussa. Heti kun sain tiedon, että Bob Dylan on torstain 17.7 konsertti päivän pääesiintyjä, niin se päätös oli tehty. Nyt tai ei koskaan on mahdollisuus nähdä Bob Dylan, tämä tilaisuus on ainutkertainen ja se ei toistu. Siitä se alkoi pitkä jatsien odotus. Sitten vihdoin lähdimme Poriin. Ennakko-odotukset Dylanin keikkaa kohti olivat suuret, mutta kyllä olen hieman pettynyt. Esimerkiksi herra ei muuten lainkaan tervehtinyt yleisöä tai spiikannut kappaleiden väliin mitään. Myöskään Dylanille ominaista kitaraa hän ei soittanut, huuliharppua kuultiin vain vähän muutamassa kappaleessa. Suurimman osan keikasta Bob soitti flyygeliä ja istui. Odotin paljon niitä suuria Dylan- klassikoita kuten vaikka Like a Rolling Stones, Blowin in the Wind sekä Mr. Tambourine Man. Minulle kyllä riitti pelkästään se, että näin Bob Dylanin, mutta silti kappalevalinnat keikkasetissä olisivat voineet olla vähän paremmat. Edes encoressa joku tunnettu hitti, vaan ei. Keikkaa voisi kuvailla kolmella sanalla: ne ovat tympeä, eleetön ja jäykkä.
Keikalla oli tiukat käytössäännöt. Ei saanut ottaa kuvia, ei videota. Myös kamerakännykät kuuluivat tähän osastoon. Kaikki kuvaaminen oli kielletty. Aikataulun mukaan keikan piti alkaa kello 22:00. Herra Zimmerman antoi odottaa itseään kaksikymmentä minuuttia. Tästä keikasta jäi kuitenkin hyvä fiilis! Minä näin Bob Dylanin. Onhan se merkittävä ja legendaarinen artisti, Folk ja Rockmusiikin ikoni. Dylanin merkitys populaarikulttuurissa on huomattava. 1960-luvulla uransa aloittanut Bob Dylan on tehnyt hienoa musiikkia ja klassikkokappaleiden määrä on päätähuimaava. Ei se silti ollut paras keikka, jonka olen nähnyt tai tulen näkemään. Tämä keikan tulen joka tapauksessa muistamaan vielä pitkään.
Toinen 1960-luvulla uransa aloittanut laulajalegenda Kirjurinluodossa torstaina päälavalla oli Bettye Lavette. Tämä soul laulajatar veti kyllä hienon keikan. Jos pitäisi laittaa torstain konsertit paremmuus järjestykseen niin tämä on ehdottomasti kolmen parhaan joukossa. Vahva soul-ääni, jossa eri sävyjä ja paljon syvyyttä. Hienoa, tätä on soul/blues musiikki parhaillaan. Vahvaa ja sielukasta.
Tämä oli oikeasti hyvä, pidin kovasti. Iltapäivällä konsertit Kirjurinluodossa avasi Herd & Aili Ikonen nurmilavalla. Tämä kokoonpano soitti perinteistä suomalaista iskelmää enimmäkseen 50- 60- luvulta. Muun muassa Laila Kinnusen tunnetuksi tekemiä sävelmiä. Yhtye Herd solistina Aili Ikonen ovat julkaisseet levynkin tällä samalla teemalla suomalaista iskelmää jazz-sovituksilla. Levy kantaa nimeä Jazzbasilli. (2013) Itse pidän tästä levystä ja olen paljon kuunnellut, siksi odotin keikkaakin.
Herd & Aili Ikonen = Jotain tuttua, mutta silti uutta. Illalla esiintyi myös Susanne Vega , jonka fani en varsinaisesti ole, mutta on hän kuitenkin hieno artisti ja esiintyjä. Keikalla kuultiin hittejä ja lisäksi uudempaa tuotantoa, hyvää musiikkia. Torstain osalta juhlat päättyvät puolenyön aikaan, kun nurmilavalle nousee Tuomari Nurmio eli Dumari & Spuget ja Blosarit. Tuttuja rock-klassikoita vuosien varrelta, uusina versioina. Dumari soittaa laatikkokitaraansa. - Räkäistä keskikalja jatsia!
Hieno päivä Porissa Jazzeilla, Kirjurinluodolla.
Bob Dylan : One More Cup Of Coffee (Youtube)
Bettye LaVette : Dirty Old Town
Susanne Vega : Luka
Kävin vähän aikaa sitten Tampereella katsomassa paikallisia Levykauppoja/Divareita ja penkomassa levyjä. Teinkin ihan hyviä ostoksia järkihintaan. Huomasin käytännössä sen että miten pienelläkin rahalla voi saada paljon. Mikä sitten on iso ja mikä pieni raha? - Se riippuu keneltä kysyy. Tämän pienellä rahalla paljon olen huomannut varsinkin silloin kun ostan vinyyleitä kirpputorilta, se on edullista. Tampereella kävin levykauppa Äx:ssä, Swamp Music storessa ja Sammakka - popissa. On harvinaista että uusia levykauppoja avataan näinä suoratoistopalveluiden vallan aikoina. Tampereelle niitä uusia levykauppoja on kuitenkin tullut viime vuosina useampi kuin yksi. Tottakai se on hieno asia. On niitä ikäviäkin uutisia totuttu enemmän tai vähemmän kuulemaan, siis uutisia levykauppojen lopettamisesta. Uskon että jos levyliike on erikoistunut johonkin tiettyyn musiikki tyyliin silloin se olisi ihan voittoisaakin. Tai sitten liike, joka myy vain vinyyleita uusia ja käytettyjä. Se on varmasti menestyvä liike, tällainen on esimerkiksi Tampereella vaikuttava levykauppa Sammakka- pop. Pelkkiä vinyyleitä! Ostin tampereelta siis nimenomaan vinyyleitä, koska niillä nyt sattuu olemaan keräilyarvoa ja arvoa muutenkin. Vaikka verrattuna cd-levyyn, jolla sitä arvoa ei juurikaan ole. Kaikkiaan levyjä kotiin viemisiksi kertyi seuraasti. Neljä lp-levyä ja kolme single-levyä. Olisi ollut enemmänkin, mutta johonkin se raja täytyy aina asettaa. Kaikkien levyjen kunto oli hyvä vg.
Sattumalta löysin Love Recordsin julkaisun "Juice & Mikko" vuodelta 1975 ja vieläpä 1.-painos. Toinen levy on Topi Sorsakosken soolodebyytti levy vuoden 1985- painos. Ei taida uusintajulkaisuna tätä ollakkaan. No, joka täpauksessa näitä levyjä ei joka päivä vastaan tulekaan. Silloin kun on tilaisuus siihen pitää tarttua. Uusi levy, jonka ostin on Hustle Fuzzin Hustle Time, tämäkin vinyylinä. Se on ihan uusi julkaisu juuri ilmestynyt. Bändi Hustle Fuzz soittaa hyvin energistä "Kotibile jazzia".
Itse olen levyn jo pari kertaa kuunnellut, ja kyllä se paranee koko ajan. On tällä hetkellä yksi suosikki levyistä. Suosittelen!
-Jones-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti